Tiina-Maija Koskela — Sopraano

Kuva: Eero Kokko

Lappeenrannan laulukilpailun naisten sarjan vuonna 2008 ja Lauritz Melchior laulukilpailun 2014 voittanut sopraano Tiina-Maija Koskela rakentaa kansainvälistä uraa ooppera- ja konserttisolistina. Hänen jugendlich-dramaattinen sopraanonsa on omimmillaan intensiivisiä musiikillisia kaaria ja äänen kauneutta vaativissa rooleissa.

Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksessa Seppo Ruohosen johdolla opiskellut Tiina-Maija Koskela valmistui musiikin maisteriksi erinomaisin arvosanoin vuonna 2008. Kausina 2007–2008 hän opiskeli kansainvälisellä lied-mestarikurssilla Udo Reinemannin johdolla Brysselin Kuninkaallisessa konservatoriossa, ja hän on täydentänyt opintojaan Mika Kareksen, Dorothy Irvingin, Wilma Vernocchin ja Tom Krausen kanssa. Suomen Wagner-seura valitsi hänet Bayreuth-stipendiaatikseen vuonna 2013.

Koskela debytoi Suomen kansallisoopperassa syksyllä 2008, Savonlinnan oopperajuhlilla kesällä 2009 ja Tampereen oopperassa keväällä 2013. Hänen kirkas, iskukykyinen äänensä loistaa erityisesti Verdin ja Wagnerin sopraano-osissa. Häntä onkin kuultu Wahwaa Wagneria -ensemblen kanssa konserttilavoilla Lohengrinin Elsana, Tannhäuserin Elisabethina, Valkyyrian Sieglindenä ja Mestarilaulajien Eva Pognerina. Saksalaisessa ohjelmistossa keskeinen rooli on myös Webernin Der Freischützin Agathe. Koskelan italialaiseen ohjelmistoon kuuluvat muun muassa Desdemona (Otello) ja Amelia (Naamiohuvit).

Suomalaisella nykyoopperalla on tärkeä osa Koskelan ohjelmistossa. Hän on laulanut Ilmajoen musiikkijuhlilla kahdessa maailmankantaesityksessä, Ilkka Kuusiston Taipaleenjoki-oopperassa 2009–2011 (Lotta) sekä Uljas Pulkkiksen ja Lasse Lehtisen Kekkonen-oopperassa kesällä 2013 ja 2014.(Ieva). Viimeisin kantaesitys oli Kansallisoopperassa 2019 Adele Bergmanin rooli Jaakko Kuusiston oopperassa Jää.

Koskelan lied- ja orkesterimusiikkiohjelmistoon kuuluu Wolfin, Straussin, Kuulan ja Sibeliuksen lauluja sekä muun muassa Alban Bergin Sieben frühe Lieder, Wagnerin Wesendonck-Lieder, Beethovenin 9. sinfonia, Sibeliuksen Kullervo sekä Rautavaaran Orpheus-sonetit (Fünf Sonette an Orpheus) ja Die Liebenden. Vuonna 2010 Koskela kantaesitti Vatikaanissa Filarmonica di Roman solistina Ezio Montin sävellyksen Sei Grande Karol, ja vuotta aiemmin hän konsertoi Japanissa Tokyo Symphonyn kanssa Sibeliuksen Myrskyn solistina.

Promokuvat

(avaa ja tallenna oikeasta yläkulmasta)

Edellinen taiteilija
Seuraava taiteilija